keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Syyskuvia ja vierailu Kaurinkosken Eläinhoitolassa

Syksyn koirakuulumisia




Vietimme kasvattajamme järjestämää Lunatix-tapaamista viime lauantaina Liedossa.
Paikkana oli Liedon Kaurinkoskella sijaitseva Takatalon Tila, 
jossa harjoitetaan kananmunantuotantoa ja viljelyä.

Onnekkaina pääsimme käyntimme aikana tutustumaan tilalla olevaan v. 2015 toimintansa aloittaneeseen Kaurinkosken Eläinhoitolaan. 

Hoitola sijaitsee noin 20 km päässä Turun keskustasta, maaseudun rauhassa.
Hoitola on rakennettu vanhaan navettaan ja jokainen osasto on reilun kokoinen. 

Hoitolan omistajan koira, ystävällinen Hero ( Lunatix Action Hero), taka-alalla hoitokoirien häkkitilat,
Kuva Kaurinkosken Eläinhoitola

Ylellistä olivat isot ja katetut ulkotarhat, 
näin ei pieni sadekuurokaan häiritse hoidokkien ulkoilua.


Ulkotarhaa
Kuva Kaurinkosken Eläinhoitola


Katettua ulkotarhaa
Kuva Kaurinkosken Eläinhoitola

Hoitola on saanut erinomaisen jalansijan Varsinais-Suomen koirapiireissä 
ja tämä näkyykin heidän varauskalenterissaan. 
Sen verran innostuin, että seuraavan kerran kun hoitolaa tarvitsemme vien koirani heille vaikka matkaa tuleekin n. 130 km/sivu.


Tutustu hoitolaan


Päivän aikana paikalla oli innokas joukko Lunatix Rottweilereiden omistajia 
ja jokaisesta kolmesta pentueesta löytyi osallistujia.  
Ohjelmassa oli mm. näyttely- ja jälkitreeniä. 

Meidän Tarmo on A-pentueesta ja nimeltään Lunatix Ace Of Spades.
Kasvattajamme on mitä erinomaisin koirakuvaaja, 
tässä hänen otoksiaan viime lauantailta meidän Tarmosta.

Aina yhtä reippaana



Koirakuvaus on aika spektaakkelimainen tapahtuma,
näitäkin kuvia otettaessa avustajia taisi olla ainakin 2-3  heiluttelemassa leluja
ja vikittelemässä koiraa, jotta poseeraus olisi eduksi.


Mihin se nyt katosi.....


Kielieläin, lurps


Kaunis syysilma suosi koko päivän ja hienojen kuvien lisäksi uusia tuttavuuksia tuli paljon.
Ostin tilalta useamman kennon kananmunia ja voin kertoa, että ovat todella hyviä.


Syysterkuin

Kirsi







keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Mistä on pienet Rottweilerin pennut tehty?

  

Mistä on pienet Rottweilerin 
pennut tehty ?

...ei ainakaan mistään etanoista ja sammakoista, 
mutta ehkä vähän koiranhännän tupsukoista :) 

Ypäjällä sijaitsevaan Hot Rottenin kenneliin syntyi maaliskuun lopulla ensimmäinen 
Rottweiler-pentue, tämä viisikko koostui neljästä uroksesta ja yhdestä nartusta.
Tällä hetkellä pennelit ovat luovutusiässä ja lähtemässä uusiin loppuiän koteihinsa.


Emä, Haus Black Bist Chelesta eli DANA

Isä, Lemmenmäen Qulle eli KALLE
'
DANA


Kaunis ja upealuonteinen Dana on tuotu Suomeen pentuna Venäjältä.
Tässä yhdistelmässä minua itseäni miellyttää nartun hienoinen
maskuliinisuus, koska Kalle on rungoltaan semisti sporttinen.
Dana on Hot Rottenin kennelin kantanarttu.


KALLE

Kalle, the persoona, paranee vain vanhetessaan. Tästä koirasta voi sanoa,
että Kalleen voi luottaa! Hän ei turhia hötkyile ja puhuu vain silloin kun sillä on asiaa.
Kalle täyttää seuraavaksi 7 vuotta ja on ollut koko ikänsä todella terve
ja erinomaisessa kunnossa.
Kotioloissa sitä ei oikein edes tahdo oman perheen keskellä huomata,
on erittäin nautinnonhakuinen ja usein makoilee jossain omassa rauhassaan.




Niinhän siinä sitten kävi,
erittäin tasainen viisikko putkahti maailmaan.
Tämä oli Danan ensimmäinen pentue, Kallen viides.




Mahduttiin joskus pieneen koriin

Maitobaari on auki

Ammattilaisen mallina 3,5 viikkoisena
 Kuvat Kimmon Galleria

"Rottweilerit satumetsässä"

Uros
Uros
Narttu,  hän jää kenneliin
Uros

Uros
Kävimme katsomassa pentuetta, alla kuvia käynniltämme.
Narttu oli ihanan pippurinen, pisti poikalauman heittämällä ojennukseen :)
Koko porukka oli rohkeita, varmoja ja ihanan uteliaita.

Vietiin jokaiselle pehmo-panda, oli aika viihteellistä 
kun pennut kuskasivat niitä suussaan, 
koko oli molemmilla lähes sama.  
Kivasti vipelsivät pitkin pihapiiriä, kokoajan laskin yhdestä viiteen, 
että kaikki ovat tallella. Välillä meinasi iskeä paniikki mulle.

Dana on hyvä äiti, ei yhtään moittinut pentusten terävistä hampaista 
ja antoi meidän vapaasti tutkia ja pyöritellä vauvojaan.

Täällä pennut ovat eläneet oikean pennun elämää ja saaneet hyviä kokemuksia.  


Masu täynnä, nyt väsyttää

Otetaan ihan vaan pikku päikkärit

Kamun kanssa on turvallista
Pandan kainalossa
Tuntuu tuo kaiketi jo aika ilkeältä, kun kaikilla on suu täynnä piikkihampaita.  Danakin tykkäsi pandoista :)

Kiitos Susanna kun saimme olla mukana tässä luomisprosessissa!
Minulla on odotukset korkealla tämän viisikon suhteen, 
kunpa vain olisinkin voinut ottaa niistä yhden tänne laumamme jatkeeksi.


Onnea uusille omistajille ja yhteiselle taipaleellenne, 
toivottavasti myös meidän tiemme piakkoin kohtaavat !   :)

Pentujen elämänvaiheiden seuraaminen on myös uroksen omistalle tärkeää.


Terkuin

Kirsi ja Kalle  





sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Rottweiler Kallen hammaslääkärikäynti



Kävimme muutama viikko sitten koiriemme kanssa rokotuksilla 
ja samalla tehtiin myös terveystarkastus molemmille. 

Tarkastuksessa Kallella huomattiin kulumaa ja ohentumista molempien yläkulmahampaiden sisäpuolella. Itse olin kuvitellut tämän olevan hammaskiveä.

Poikien hampaita olen pyrkinyt pesemään joka viikko vähintään muutaman kerran, 
joskus useamminkin ja tietysti kaikki luiden kaluamiset ovat auttaneet 
purukaluston kunnossa olemista. 

Tarkastuksen pohjalta varasimme ajan Animuksen hammaslääkärille.


Tässä kuvaa kulumista kulmahampaissa


Hammaslääkärikäynti oli tällä viikolla.
 Kallelle tehtiin hampaiston hammaskohtainen tarkastus (mm. ientaskumittaukset hammaskarttaan) ja yläkulmahampaiden röntgenkuvaukset. Onneksi ydinkanavat eivät olleet esillä kulmahampaissa ja juurihoitoa ei tarvinnut tehdä.

Hammaskivi poistettiin ultraäänilaitteella ja lopuksi hampaat kiillotettiin lopun plakin poistamiseksi sekä uuden hammaskiven kertymisen hidastamiseksi.

Hammastarkastuksessa todettiin täysi hampaisto, 42 hammasta. Lievää kulkumaa muutamissa kruunuissa oli jo, mutta kyllä tuon ikäisellä koiralla pitää niitä vähän ollakin.
Kalle on 6,5 vuotias, perusterve ja hampaat puhdistettiin nyt vasta ensimmäisen kerran.
Kalle nukutettiin elämänsä ensimmäisen kerran


Valmistautumista toimenpiteeseen


Kuvaa toimenpiteestä


Poika piuhoissa kytkettynä


Ohi on

Toimenpiteeseen meni aikaa n. 2 tuntia. Hampaiden pesu jatkuu nyt n. 5 krt/viikossa ja luita annetaan myös kaluttavaksi. Hiukan oli pojan arkihuumori miinuksella kun tuosta tokkurasta heräsi, mutta hännänheilutus oli valtaisaa kun huomasi isännän vierellään  
-nämä kun ovat erottamaton parivaljakko.

Seuraava päivä otettiin vielä rennosti ja vain pienillä liikuntasuoritteilla, 
mutta sen jälkeen on meno ollut normaalia. 

Kyllä nyt kelpaa hymyillä 
pepsodent -hymyllä!



Luottolääkäriasemamme on Animus Hyvinkäällä.
Olemme olleet  Animuksen vakioasiakkaita jo monen koiramme kanssa ( n. 20 vuotta)  
ja omistaja Oili henkilökuntansa kanssa on tullut meille tutuksi. 
Täällä on meidän perheen kaikki koirajutut hoidettu rokotuksista vaativampiinkin toimenpiteisiin, unohtamatta viimeiselle matkalle saattamisia. 

Ihana praktiikka ja nyt he ovat saaneet tilaa vielä tuplasti enemmän laajennuksen myötä. Myös parkkipaikat löytyvät kätevästi pihapiiristä.

Iso kiitos Oilille, Johannalle ja Miiralle!


Terveisin Kirsi ja pojat

























tiistai 10. huhtikuuta 2018

Koirakuulumisia




Lattialta kuuluu ajoittain kunnon äijäkuorsausta, toinen nukkuu keittiössä ja toinen on aina lähelläni, nytkin tuossa ihan puolen metrin päässä. Tämä minun läheisriippuvaiseni, Tarmo, on juuri tullut kanssani lenkiltä ja on tyytyväinen kun vatsa on taas täynnä. Kumpikin tuntuntuu olevat sikeässä unessa, mutta täysin tietoisina mitä ympärillä tapahtuu. 
Kun nousen tuolilta ja menen toiseen huoneeseen, niin Tarmo seuraa laahaten tassujaan ja jatkaa sitten uniaan uudestaan. 
Toinen koiristamme, Kalle, on selkeästi isännän koira ja nauttii omasta rauhastaan. Välillä se pakenee television meteliä saunan lauteiden alle ja kömpii sieltä sitten jonkin ajan jälkeen taas muiden joukkoon.


Ole sä siellä toisessa päässä, niin mä ole täällä päässä

Pojat ovat eläneet yhdessä 3,8 vuotta, molemmat ovat kodinvaihtajia. 
Kallen tuli meille oltuaan ensimmäisellä omistajallaan vain 2 kuukautta ja Tarmo oli  
7 kuukauden ikäinen kun muutti meille.  
Sinä päivänä kun Tarmo tuli, niin Kallesta tuli aikuinen. 




Pojat ovat parhaita kaveruksia, todella harvoin Kalle on laittanut Tarmoa ruotuun, sillä kun on niin järkyttävän pitkä pinna. Tarmo on kovin leikkisä tapaus ja hekee innokkaana Kallea aina leikkeihinsä.

Vauhtia riittää

Älä jää alle, jarrut ei toimi!

100 kiloa rakkautta

Pojat ovat nyt 4.5 - ja 6.5 -vuotiaita ja täytyy olla tyytyväinen kun ovat olleet erittäin terveitä, virkeitä ja toimeliaita rottweilereita.

Viime viikolla kävimme uusimassa rokotukset ja samalla tehtiin terveystarkastus molemmille,  ovat erinomaisessa kunnossa, vahva 
ja voimaksa sydän sykkii molempien rinnassa.


Pallo, pallo, palloooo!

Kalle, hymypoika

Katsotaan isännän kanssa golfia televisiosta


Kalle on tällä hetkellä 42 pennun isä. 
Viimeisimmät 5 pentua syntyivät kaksi viikkoa sitten Ypäjälle Hot Rottenin Kenneliin.



Tuhinaa pentulaatikossa

Näyttelyissäkin ajattelimme vielä kesän aikana pyörähtää



Kevään kurakeleistä huolimatta elämä näiden otusten kanssa on ihan parasta!

Terveisin

Kirsi

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Ihanaa ja herkullista pääsiäistä!



Tänä vuonna vietämme pääsiäistä ihan vaan kotosalla ja tuntuu, että olemme 
ainoat kotona olevat tässä naapurustossa. Ulkona ei näy ketään!
Perinteisesti olemme viettäneet pääsiäistä Lappeenranta-Imatra sektorilla 
ja joku koiristamme onkin osallistunut siellä järjestettävään koiranäyttelyyn, 
välillä on tullut menestystä, välillä vaan kokemusta.




Pääsiäiseemme kuuluu ulkoilua, herkullista ruokaa ja juomaa. 
En ole koskaan pitänyt itseäni jauhopeukalona, mutta nyt uhmasin kaikkia sääntöjä 
ja tein persikka-sitruuna-juustokakun. 
Tuolla jääkaapissa se nyt tekeentyy ja illalla pääsemme sitä vielä maistamaan.
Toivottavasti onnistui.





Tarmo ja viime sunnuntain trullien jättämät pajuvitsat

Olihan se ihan pakko vähän ruohoakin kylvää

Saimme ihania koirauutisia viikolla. Kallen ja Dinan pennut olivat syntyneet.
Ypäjällä, Hot Rottenin -kennelissä tuhisee nyt 1 narttu- ja  4 urospentua.
Tästä tulossa oma postaus keväämmällä.

Mitäs nämä ovat?


Elääköhän ne?

Kalle hoitaa

Pojat vakipaikalla, rakkautta 100 kiloa


Tarmo  huilaa


Nautitaan auringosta ja pääsiäisen pitkistä vapaista!

Terkuin 

Kirsi